Oivalluksia, rohkeutta ja uutta suuntaa TEAKista

Markus Salosella oli muutamia osa-aikatöitä lukuun ottamatta takanaan kymmenisen vuotta työttömyyttä, kunnes hän hakeutui ja pääsi mukaan TEAKiin eli työllistymistä edistävään ammatilliseen kuntoutukseen. Tänään on päivä, jolloin Markus on saanut TEAKin päätökseen ja elämässä kääntyy uusi aika. Raudasmäen TEAK on ollut Markukselle hieno kokemus:

– Yritin etsiä, että mille alalle sitä pystyy. Minulla on merkonomikoulutus ja hotelli- ja ravintola alalla olisin työskennellyt, mutta se piti jättää olkapäävaivan takia. TEAKissa nyt vähän etsittiin ja testattiin suuntaa.

Suunta löytyikin hotelli- ja ravintola-alan sijasta nuorisotyöstä.

– Siihen liittyy muun muassa tapahtumien suunnittelua ja järjestämistä ja kaikkea tämmöistä mukavaa, hymyilee Markus tyytyväisenä.

Markus Salosen kuntoutus työkokeiluineen kesti vuoden. Neljästä työkokeilupaiksta löytyi yksi erityisen sopiva, jonne Markus kertoo työllistyvänsä.

 ”TEAK antoi mahdollisuuden, että pystyt testaamaan ja löytämään sen oman itsesi siinä sitten loppujen lopuksi.”

TEAKista Markus Salosella ei ollut ennakko-odotuksia, ja positiivisena yllätyksenä hänelle tulikin, miten monipuolisesti pääsi kokeilemaan eri aloja. Oivalluksia ja itsevarmuutta on tullut lisää – ja ennen kaikkea rohkeutta lähteä kokeilemaan eri asioita.

– Hirmu hyvillä mielillä olen. Ilman tätä TEAKia en olisi varmaan koskaan osannut ajatella nuorisoalalle. Tai jos olisi tullut mieleen, niin ei sitä olisi uskaltanut noin vaan lähteä testaamaan. Se on hyvä, kun TEAKissa pystyy kokeilemaan niitä kaikkia töitä eri aloilta ja eri paikoista. Löysin suunnan lähteä tekemään työtä, joka kiinnostaa.

TEAKin työhönvalmentajat saavat Markukselta kiitosta. He ovat auttaneet löytämään omia kiinnostuksen kohteita ja kannustaneet eteenpäin.

– Rohkeasti vaan mukaan, TEAK on kokemuksena mukava! Itse ainakin suosittelen, varsinkin jos on pidempiaikainen sairaus tai pitkäaikainen työttömyys tai jotakin. Suosittelen lähtemään kokeilemaan – sitä ei tiedä, että mitä sieltä löytää tulevaisuudessa, Markus Salonen kannustaa.

Raudasmäen TEAK tarjoaa työllistymistä edistävää ammatillista kuntoutusta. Raudasmäen Sosiaalipalvelut Oy ja Raudaskylän Kristillinen Opisto toimivat yhdessä Kelan palvelutuottajana.

Lisää TEAK-kuntoutujien tarinoita