Valitse sivu

Kihniöstä Raudaskylän kautta kohti ääretöntä

”Kiinnostus avaruuteen on oikeastaan aina ollut osa elämääni.” Näin kuvailee tämän kevään ylioppilas Vilho Virtanen suhdettaan tähtitieteeseen, jonka hän on valinnut urakseen – tai ainakin seuraavaksi askeleeksi elämänmittaisella opintiellä.

Vilho onnistui ylioppilaskirjoituksissa loistavasti. Laudaturit pitkästä matematiikasta, fysiikasta ja englannista olisivat avanneet hänelle ovet käytännössä mihin tahansa luonnontieteiden opintoihin suomalaisissa yliopistoissa. Vilhon valinta kohdistui siis tähtitieteeseen, Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa.

”Valinta oli lopulta aika helppo, sillä halusin jatkaa opintoja sellaisen pääaineen parissa, joka kiinnostaa ja joka myös jaksaa varmasti kiinnostaa. Tässä vaiheessa en osaa vielä tarkemmin yksilöidä opintojen jälkeisiä ammattihaaveita. Tuleva työ varmasti selkenee opintojen edetessä. Tutkijaksi tähtitieteen pääaineilijat kaiketi useimmiten päätyvät.”

Kihniöstä luoteiselta Pirkanmaalta kotoisin olevan Vilhon tie vei Raudaskylän lukioon syksyllä 2017. Toisin kuin monilla muilla opiston pitkämatkaisilla, Vilholla ei ollut ennestään minkäänlaista sidettä Raudaskylään.

”Minulle kansanopistolukio oli selkeä valinta ja päädyin tarjolla olevista vaihtoehdoista Raudaskylään. Kansanopistolukioissa on laajempi valinnanvapaus, koska pakollisia kursseja on vähemmän. Raudaskylälle oli Kihniöstä suhteellisen hyvät kulkuyhteydet, opiskelu oli asumista ja ruokailuja myöten ilmaista ja opistolla oli mahdollista viettää myös viikonloput, mikä on pitkämatkaiselle iso etu. Ei voi muuta kuin ihmetellä, ettei kansanopistolukioiden suosio ole nykyistä isompi – niitä ei ehkä tunneta tarpeeksi hyvin.”

Neljä Raudaskylällä vietettyä vuotta kuluivat äkkiä, vaikka toisaalta paljon ehti tapahtua. Vaikka paikkakunta, opettajat ja kaikki opiskelutoverit olivat ennestään outoja, kotiutumiseen ei mennyt kuin hetki.

”Opistolla on todella mukava ja kannustava ilmapiiri. Toisiin opiskelijoihin oli helppo tutustua ja opistolla oli hyvä asua omassa huoneessa asuntolassa. Opetus on laadukasta, opettajat mukavia ja ryhmät pieniä, joten ohjaus on yksilöllistä. Omilla pitkän matematiikan ja fysiikan kursseillani ei välillä ollut kuin kaksi opiskelijaa, mutta tunnit pidettiin silti normaalisti lähiopetuksena.”

Syksyllä Vilhoa siis odottaa muutto Turkuun, jälleen uuteen ja ennestään melko vieraaseen opiskelukaupunkiin. Asunnon etsiminen on parhaillaan käynnissä. Muuttorahastoon Vilho sai aivan lakkiaisten alla odottamattoman täydennyksen: Teknologiateollisuus ry:n 100-vuotissäätiö palkitsi varsin muhkein stipendein eri puolilta Suomea kaikkiaan 176 ylioppilasta, jotka kirjoittivat pitkän matematiikan huippupistein. Stipendien tarkoituksena on kannustaa nuoria matemaattisten aineiden opiskelun pariin.

”Todella mukava yllätys, joka tuli kyllä aivan puskista. En tiennyt odottaa. Matematiikan koe meni hyvin, vaikken käsittääkseni aivan täysiä pisteitä saanutkaan. Stipendirahoille on taatusti käyttöä, kun edessä on muutto isoon kaupunkiin.”

TUOREIMMAT UUTISET OPISTOLTA: