Suntion ammattitutkinto
muuttuu 1.8.2018 Seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinnoksi

Koulutuksen tavoitteena on perehdyttää opiskelijat suntion laaja-alaiseen työkenttään ja kouluttaa ammattitaitoisia, itseään kehittäviä työntekijöitä seurakuntien palvelutehtäviin.

Suntion ammattitutkintoon valmistava koulutus järjestetään monimuotokoulutuksena, joka koostuu lähiopetuksesta, itsenäisestä-  ja työpaikalla tapahtuvasta opiskelusta. Opiskelijoille laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, missä huomioidaan aikaisemmin hankittu osaaminen.
Koulutukseen voidaan ottaa myös oppisopimusopiskelijoita.
Ammattitaito osoitetaan näyttötutkinnolla (neljä näyttöä).

Koulutuksen sisältö:

Suntion ammattitutkinto muodostuu kahdesta pakollisesta ja kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta. 
Tutkinto on valmis, kun kaikki neljä tutkinnon osaa on suoritettu hyväksytysti.

Pakolliset tutkinnon osat ovat
1. Jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa toimiminen
2. Seurakunnan kiinteistöjen hoitaminen.  

Valinnaiset tutkinnon osat, joista tutkinnon suorittaja valitsee kaksi, ovat
3. Hautauksien toimittaminen ja viheralueiden hoito
4. Ruokapalvelujen järjestäminen
5. Ohjaaminen ja esimiestehtävissä toimiminen
6. Valinnainen tutkinnon osa perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta.

Valinnaisista tutkinnon osista järjestetään ne, joihin ilmoittautuu riittävästi opiskelijoita. Opiskelijalla on mahdollisuus koko tutkinnon suorittamisen sijaan suorittaa myös tutkinnon osa tai osia.

Näyttöihin on mahdollisuus osallistua myös suoraan koulutuksen ulkopuolelta, mikäli henkilöllä on riittävä suntion ammattitaito.

Kustannukset

Koulutuksen hinta 600 €, (maksu peritään kuudessa erässä).
Opiskelijalla on mahdollisuus ruokailla ja asua Opistolla eri hintaan.
Lisäkustannuksia tulee mm. oppikirjoista ja opintokäynneistä.

Opiskelu on sivu- tai päätoimista, opiskelijan elämäntilanteen mukaan.

Oletko oikeutettu aikuiskoulutustukeen tai ammattitutkintostipendiin? Tutustu tästä

Asuminen

Lähiopintojaksojen aikana opistolla on mahdollista majoittua kurssiasuntola Korhossa 2 hengen huoneessa tai opiskelija-asuntolassa 2 hengen huoneessa.

Kysy majoituksesta infosta p. (08) 4276 200 tai
info@rko.fi

Koulutukseen on jatkuva haku

Nonstop -haku suoraan oppilaitokseen. Voit hakea milloin vain, aloittamisajankohta voidaan räätälöidä esim. uuden tutkinnon osan alkamisen ajankohtaan. 

Tiedustelut

Jani Isokääntä p. 050 3602 223 sähköposti: jani.isokaanta@rko.fi


- Suntioksi oppisopimuksella (pdf) >
- Tutkinnon perusteet (pdf) >