Kalajokilaakson ETU-luokka – kokeilu ja seuranta
|
|
Kalajokilaakson ETU-luokka on kokeilu- ja seurantahanke,
joka jatkaa Voitto 1-5 -hankkeiden moniammatillista
työtä syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten
tukemiseksi ETU-luokkatoiminnan avulla.
Raudaskylässä toimiva ETU-luokka tarjoaa kuntouttavan
erityisopetusjakson niille oppilaille jotka tarvitsevat
tukea sopeutumisongelmiensa takia.
ETU-luokka
ETU-luokan tavoitteena on oppilaan kouluvalmiuksien
luominen sekä koulunkäynnin perusvalmiuksien
kehittäminen ja vahvistaminen. Opiskelu ETU-luokassa on
pienryhmäopetusta ja tapahtuu henkilökohtaisen opetuksen
järjestämistä koskevan suunnitelman, HOJKS:n mukaan.
ETU-luokassa on mahdollista opiskella korkeintaan yksi
lukuvuosi, jonka jälkeen oppilas siirtyy tuetusti
takaisin omaan luokkaansa. Lasten tilanteissa on
merkittävää ulottaa toiminta myös lasten perheiden
tasolle ja saada huoltajat mukaan yhteistyöhön. Tämän
vuoksi perhetyö kuuluu keskeisenä osana ETU-luokan
toimintaan.
ETU-luokka hankkeena
Kalajokilaakson ETU-luokka –kokeilu ja seurantahanketta
koordinoi Raudaskylän kristillinen opisto. Hanke toimii
erillään etuluokasta kuitenkin sen prosessia tukien.
Hankkeen puitteissa kerätään systemaattista tietoa
ETU-luokasta ja sen toiminnasta. Hankkeen kautta
työelämälle avautuu mahdollisuus tutustua ETU-luokan
toimintaan: hanke mahdollistaa muun muassa vierailut
ETU-luokkaan, toiminnan esittelyn sekä tulosten ja
kokemusten jakamisen. Hankkeen puitteissa kerätyn tiedon
pohjalta työelämälle tullaan tarjoamaan aiheeseen
liittyvää ammatillista koulutusta. Perhetyöstä saatuja
kokemuksia hyödynnetään perheille suunnattavan tuen
kehittämiseksi.
Kalajokilaakson ETU-luokka – kokeilu ja seuranta on
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittama ammatillisen
lisäkoulutuksen työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän
hanke. Hankkeen toiminta-aika kestää vuoden 2012 loppuun
asti.
Lisätietoja
Paula Santapakka
paula.santapakka@rko.fi
puh. 050 3067 417
Edelliselle sivulle
|
|
|
|
|
|