Raudaskylän Kristillinen Opisto, Opistontie 4-6, 84880 Ylivieska, info@rko.fi
Etusivu Opiston esittely
Koulutus Soiva Kesä
Juhla- ja Majoituspalvelut Hanke
Kurssit Yhteystiedot
17.5.2010
 
Kasvatustieteen opinnot auttavat kohti yliopistoa

Yliopistoon ja jatko-opintoihin suuntaaville on Raudaskylän Kristillisellä Opistolla alkamassa oma kansanopistolinja. Silta valmentaa erityisesti kasvatusalan opintoihin ja antaa valmiuksia akateemiseen maailmaan.

-Kasvatustieteelliseen tiedekuntaan ja opettajaopintoihin hakevia on vuosi vuodelta enemmän. Opettajaopinnot kiinnostavat nuoria, mutta monisatapäisestä hakijajoukosta vain pieni osa pääsee ensi yrittämällä yliopistoon. Olemme rakentaneet siltaopinnot juuri tätä silmällä pitäen, koulutussuunnittelija Tanja Aakko kertoo.

Valmentavan vuoden opetussuunnitelma keskittyy kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen perusopintokokonaisuuksien eli approjen suorittamiseen, opiskelualoihin ja työelämään tutustumiseen sekä haku- ja pääsykoemenettelyihin perehtymiseen. Opinnoissa syvennytään myös tutkielman tekemiseen, atk-taitojen sekä kirjallisen ja suullisen ilmaisun vahvistamiseen. Lisäksi on mahdollista suorittaa perheopintoja, filosofiaa ja teologiaa ja yliopistoissa tutkintoon kuuluvia kieli- ja viestintäopintoja englannissa, ruotsissa ja kirjoitusviestinnässä. Opiskeluvuoteen kuuluu myös työharjoittelua kasvatusalalla. Opintoja tukevat tuutorointi ja opintopiiri.

- Siltaopintovuosi on hyvä tilaisuus tutustua akateemiseen opiskeluun ja kasvatusalaan. Yhdessä tekeminen, tuki ja tsemppi opintoihin ovat keskeisiä arvojamme opintovuoden toteutuksessa. Kukaan ei jää yksin opintojensa kanssa, Tanja Aakko toteaa.

Lisätiedot: Koulutussuunnittelija Tanja Aakko, p. 050 5252 433
 

takaisin edelliselle sivulle

 


Raudaskylän lukio
Iltalukio
Seniorilukio
 Rauskin kymppi
Aikuisten perusopetus
Erityislinja
Suntio
Päihdetyö
Lasten ja nuorten erityisohjaaja
Kehitysvamma-alan ammattitutkinto
SILTA - opintovuosi
Omaaika - aikuislinja
Avoimen yliopiston opinnot
 
Reksin jupinoita
 

 

Voitto-hankkeen logo
 


 
Kansalaistoiminta ja nuorisotyö

 

Webcam Raudaskylä